8.9.2026 12:54
Jääkiekko

Kisa Eagles on valinnut uuden valmennuspäällikön

Kisa Eagles on valinnut uuden valmennuspäällikön


Hyvä Kisa Eagles -väki,

Kisa Ry;n hallitus on valinnut seuran uudeksi valmennuspäälliköksi Tapio Lintulahden 2.10.2026 alkaen.

Valmennuspäällikön tehtävään saimme runsaasti kiinnostusta, ja hakuprosessiin osallistui yhteensä 19 hakijaa. Hakijoiden joukossa oli useita kokeneita jääkiekko- ja urheiluvalmentamisen ammattilaisia. Hallitus haastatteli loppusuoralle valikoituneet ehdokkaat ennen päätöksen tekemistä.

Valinnassa painotimme erityisesti kykyä kehittää lasten ja nuorten harrastuspolkua aina kiekkokoulusta vanhimpiin juniori-ikäluokkiin asti. Lisäksi arvioimme hakijoiden valmennusosaamista, johtamistaitoja, seuratoiminnan tuntemusta sekä kykyä toimia yhteistyössä valmentajien, pelaajien, perheiden ja seuran vapaaehtoisten kanssa.

Tapio vakuutti hakuprosessin aikana osaamisellaan, näkemyksellään ja käytännönläheisellä tavallaan kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Hänellä on vahva kokemus valmentamisesta, junioritoiminnan kehittämisestä sekä ihmisten johtamisesta. Tapion ajattelussa korostuvat pelaajalähtöisyys, turvallinen toimintaympäristö, valmentajien tukeminen sekä laadukas arki kaikissa ikäluokissa.

Valmennuspäällikkönä Tapio tulee vastaamaan seuran valmennuslinjan kehittämisestä, valmentajien tukemisesta ja kouluttamisesta sekä koko junioripolun jatkuvasta kehittämisestä yhteistyössä seuran toimijoiden kanssa.

Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia tehtävää hakeneita. Hakijoiden korkea taso kertoo siitä, että Kisa Eagles ja seuramme tulevaisuus kiinnostavat laajasti jääkiekkoväkeä.

Toivotamme Tapion lämpimästi tervetulleeksi Kisa Eaglesin yhteisöön ja menestystä tärkeässä tehtävässä!

Samalla haluamme kiittää Akseli Aaltoa pitkäaikaisesta panoksesta Kisa- Eaglesin toimintaa valmennuspäällikkönä ja toivotamme onnea ja menestystä uuteen työhön.


Kisa Ry:n hallitus

Kisa Eagles puheenjohtaja Janne Tuominen